Naamiomiehet

Naamiomiehet valkoissa maskeissaan olivat siepanneet sivustoni. Siinä ne pällistelivät typerässä virneessä aina kun yritin päästä blogiini. Onneksi ystäväni hankkiutui loisista eroon. Mutta osa rakkaista kirjoituksistani katosi. Mikä ihme minun vaatimattomissa sivuissani saa hyökkääjät liikkeelle. Ehkä ne eivät pidä kanoista:-)

Kirjamessut

Helsingin kirjamessuilla kävi lähes 80 000 ihmistä. Tapahtuma sai kiitosta monipuolisesta ohjelmatarjonnasta. Kritiikkiä tuli tungoksesta. Messualueelta löytyi myös levollisia paikkoja. Valamon sekä Lintulan luostareiden kojut pysäyttivät hiljentymään. Ihastelin kirjansitojien kädentöitä ja tutustuin filosofiseen Niin & Näin-lehteen. Ohitin sujuvasti ruuhkakohdat. Sammakko Kustannus oli onnistunut esillelaitossa. Kirjat kutsuivat luokseen ja hyvin suunniteltu tilan hallinta antoi mahdollisuuden vastata kutsuun. Minua eivät ihmiset häirinneet, tulin messuille kirjojen tähden.

Muinainen vanhuus

Ikäihmiset ovat olleet otsikoissa. Vanhustenhoito, maahanmuuttajamummojen käännyttäminen, eläkeikä ja vanhusten turvattomuus esimerkkeinä. Tosiasia on, että kaikki me vanhenemme.

Minun isovanhempani ovat kuolleet, harmi. Paljon kysymyksiä jäi esittämättä, monta oppimisen arvoista asiaa katosi vanhusten mukana hautaan. Mummi oli minulle erityisen läheinen. Mummilla oli aina aikaa. Mummin kanssa keräsimme sieniä, leivoimme, saunoimme – vietimme tavallisen onnellista elämää. Tuntui epäoikeudenmukaiselta, kun mummi sairastui dementiaan. Mummi oli aikanaan hoivannut minua, oli minun vuoroni pitää huolta mummista. Olin silloin parikymppinen. Sain pitää mummin luonani vielä muutaman vuoden.

Mieheni isovanhemmat eivät asu kaukana. Ehdimme usein käydä katsomassa heitä. Vaari sairastui Alzheimerin tautiin, mutta mummu on niin terävä, että he pärjäävät vielä kotona. Mieheni piipahtaa välillä töiden jälkeen tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Taannoin vaari sai lievän kohtauksen ja putosi lattialle istumaan. Mummu soitti ambulanssin. Kun ambulanssimiehet saapuivat taloon, he kysyivät vaarilta, miksi tämä istuu maassa. Vaari vastasi: “Mummu käski.” Ei ole helppoa huomata, että keho ei toimi enää niin kuin ennen.

Läheistäni surettaa sukulaisvanhuksen kohtalo. Yli yhdeksänkymppinen yksin elävä ikäihminen ei enää selviydy päivittäisistä toiminnoista. Sitkeä vanhus väittää pärjäävänsä eikä huoli apua. Vanhuksella ei ole lähiomaisia. Riutunut vanhus joutui leikkaukseen ja sillä välin läheiseni pääsi siivoamaan asunnon. Vanhus ei ollut aikoihin kyennyt huolehtimaan hygieniastaan. Läheiseni pyykkäsi ja pesi ulosteiden tuhrimat vaatteet sekä huoneiston. Leikkauksen jälkeen vanhus vaati päästä kotiin. Läheiseni yritti vakuuttaa sairaalan henkilökuntaa, että vanhus ei enää selviydy yksin. Vanhus lähetettiin kotiin. Muutama päivä myöhemmin hän palautui takaisin sairaalaan.

Kohtasin tänään ihmisen, jonka kanssa olisin voinnut keskustella pitkään. Tämä laajakatseinen opettaja oli oleskellut Tansaniassa. Opettaja kertoi tavanneensa afrikkalaisen miehen, jolla oli suomalainen vaimo. Pariskunta oli asunut Suomessa, jossa mies työskenteli vanhainkodissa. Afrikassa perhesuhteet ovat tärkeät ja vanhuksia kunnioitetaan ja heistä pidetään huolta. Työskenneltyään suomalaisessa vanhainkodissa mies päätti perheineen muuttaa takaisin Afrikkaan. Hän ei halunnut itselleen suomalaista vanhuutta.

Kanailua

Elämä on taianomaista. Koskaan ei voi tietää, mikä ilon aihe tupsahtaa tykö. Minun onneni on lapsissa, eläimissä ja maaseudun maisemassa. Ystävät, mielenkiintoiset ihmiset ja kirjat tuovat lumoa elämään.

Tämän kesän suurin ihmetykseni on ollut tipujen kuoriutuminen kananmunista. Vuosi sitten meille saapui kanaparvi Matti-kukon seuraksi. Kanoja on ollut mukava tarkkailla. Ne ovat puuhakkaita otuksia. Kukko on kanalauman vartija ja tuomari. Kukon elämä pyörii täysin kanojen ympärillä. Jos kanoille tulee riitaa tai huolta, kukko ryntää paikalle pyrstösulat viuhuen. Kukko etsii kanoille pihan parhaat paikat, tarjoilee oivallisimmat herkut ja kiekuu koko kylälle tiedoksi, että tätä mäkeä isännöi mahtava Matti-kukko. Kanat touhuavat koko päivän. Ne kuopsuttavat maata, metsästävät hyönteisiä, kylpevät hiekassa ja mielistelevät kukkoa. Kerran päivässä kanat vilahtavat kanalinnaan munimaan – ja se on tapaus! Kanat rääkyvät tiedotuksen: “Muna tuli, muna tuli!” Tietenkin ne haluavat aina munia samaan pesäkoppiin. Huolta aiheuttaa se, jos joku toinen kana sattuu kököttämään juuri siinä tietyssä pesässä. Ja sitten alkaa kamala meteli, kanat huutavat ja kukko huutaa ja minä ryntään paikalle: “Hiljaa!” Iltaisin kukko johdattaa kanat kanalinnaan, hyppää orrelle ja nukahtaa ensimmäisenä. Kukon pesti on rankka.

Kesäkuussa Indica-kana asettui litteänä pesään eikä suostunut sieltä poistumaan. Kurkistin kanan alle ja siellä oli kahdeksan munaa. Muutama päivä myöhemmin Indican alapuolelle lätsähti Maija-kana ja alimmaiseen pesään jäi kököttämään Emmi-kana. Kun laskettu aika lähestyi, isäntä rakensi kanalinnan eteiseen kätilöopiston. Siirsimme emot munineen synnytyssaleihin. Juhannukseksi kuoriutui neljätoista tipua! Tiput ovat hurmaavia. Ne kuopsuttavat, kylpevät ja saalistavat hyönteisiä aivan kuten emonsa. Tiput ratsastavat emon selässä ja piiloutuvat emon alle. Äidit ovat kärsivällisiä, mutta tarpeen tullen suojelevat hurjina poikasinaan. Nyt ymmärrän sanonnan “on kuin kanaemo”.

Kevätmuutto

Jotkut matkustelevat, toiset vaihtavat asuntoa – kuka mitenkin kevättä pitää. Toukokuu on ollut niin kylmä ja kostea, että pihatyöt ovat saaneet vielä odottaa – ainakin tällä mäellä. Päätin ryhtyä rivakasti sisätöihin: muutimme huoneesta toiseen. Vaihtelua se on tämäkin, eikä tule kalliiksi. Maailma näyttää toisenlaiselta yläkerran ikkunasta katsottuna.

Kaksitoista vuotta sitten asetuimme tähän mökkiin. Alussa oli vain tupa ja makuukammari. Ensin nukuimme kammarissa. Pakkasöinä siirsimme patjat tupaan hellan eteen. Talo oli vanha ja tuulinen. Kun remontti vähitellen vuosien varrella eteni, siirryimme aina huoneesta toiseen – pois rakentamisen ja korjaamisen tieltä. Olemme olleet kiertolaisia omassa talossamme.

Tänään ei sada. Aamulla yritin laittaa pesukoneen pyörimään, jotta pyykit voisivat liehua tuulessa, mutta se rakkine ei käynnistynyt. Edellisen kerran pesukone hajosi neljä vuotta sitten. Sain silloin pikkuisimman poikani kotiin sairaalasta. Samaan aikaan lämminvesivaraaja lakkasi toimimasta. Ukkokultani kysyi: “Haluatko pestä pyykkiä vai käyttää lämmintä vettä, molempiin ei ole varaa?” Onneksi ei tarvinnut valita, mieheni isä lahjoitti meille tarpeettomaksi jääneen pesukoneensa. Hyvin se kone on toiminut – tähän aamuun asti.

Vanhin poikani kuunteli murheeni kiukuttelevasta pesukoneesta, asteli koneen luo ja iski sitä nyrkillä. Tsadam! Se toimi. Seuraavaksi pääsin imuroimaan. Pölynimurimme oli jo jonkin aikaa käynyt hiljaisella teholla. Tänään se sitten simahti. Kerroin pojalleni: “Nyt on imurin vuoro temppuilla …” Imuria ei kuitenkaan parantanut mikään, se oli tullut tiensä päähän.

Sillä välin, kun taistelin kodinkoneiden kanssa, tuuli oli kääntynyt. Tuli lämmin ilta. Vihdoin tuntui keväältä. Levätköön imuri rauhassa, piha houkuttelee luokseen.

Hampaiden kiristelyä

On ihmisiä, jotka ottavat itsensä kovin vakavasti – tunnustan, en kuulu siihen ryhmään. Iän myötä sitä tulee itselleen armeliaammaksi. Olen ajatellut, että ulkoiset seikat ovat merkityksettömiä.

Kuukausi sitten hammaslääkärissä halogeenivalojen alla suu äärimmilleen auki venytettynä, kun lääkäri totesi, että hammas on poistettava, tuumasin: EI. Mietin, että tästä se alkaa – kiskovat yksitellen irti purukalustoni ja saan louskuvat tekohampaat, lakkaan hymyilemästä, herkeän olemasta minä. Miten sellaista voi tapahtua henkilölle, joka harjaa säännöllisesti hampaansa?

On ihmisiä, jotka narskuttavat hampaita öisin – siihen osastoon minä kuulun. En ole asiaa sen kummemmin pohtinut; toiset kuorsaavat, kuolaavat ja eräät potkivat unissaan. Suotakoon meille kaikille pikku omituisuutemme. Mutta kirskuttaminen vaurioittaa hampaiden pintaa ja saattaa aiheuttaa päänsärkyä ja.. Hammas voi haljeta ja se pitää poistaa. Lääkäri ilmoitti, että saan suuhuni kiskot, joita pidetään öisin. Säilyvät sitten loput palikat ehjinä.

Operaation jälkeen halusin nähdä hampaan. Siinä se oli – palasina. Kieli vilahtaa vaistomaisesti tyhjään koloon suussa. Nastahampaaseen ei ole varaa. Olisi opeteltava nauramaan hillitysti. Mutta mitä yhdestä hampaasta, onhan pää sentään tallella.

Näyttely Lahdessa

Edellisestä koiranäyttelystä oli sen verran aikaa, että piti taas päästä keekoilemaan kehään. Sunnuntaiaamuna heräsin varhain ja lähdin tarpomaan hankeen Essin kanssa. Koira sai iloteltua isoimmat riehakkuudet lumikinoksiin ja automatka saattoi alkaa. Olin tarkistanut netistä reitin, ja yksi pojista pääsi mukaan kartturiksi.

Lahti on mielenkiintoinen kaupunki – täynnä mäkiä, liikennevaloja ja mäkiä. Lukemattomien mäkilähtöjen jälkeen huomasin olevani eksyksissä. (Taisin ajaa edestakaisin sitä samaa vuorenrinnettä, jota liikennevalot värittivät.) Lopulta ystävälliset lahtelaiset neuvoivat meidät perille messukeskukseen ja päädyin oikeaan näyttelykehään.

Pian selkisi, että lattia on liukas – kuin yrittäisi juosta jäällä. Katsoin viisaammaksi laahata kenkiäni viilettäessäni koiran kera kehässä; siitä Essi innostui hyppelehtimään. Olimme varmasti villi näky. Aamutohinassa olin valinnut itselleni liian löysät housut, joita piti nostella ajoittain. Onneksi ne kuitenkin pysyivät jalassa. Selvisisimme kutakuinkin pystyssä ja sain tuomarilta vaaleanpunaisen narunpätkän. Kiitin kohteliaasti ja kävelin varovasti naisen luokse, jolla oli kädessä punainen nauha. “Eikös tämä nyt ollut tässä?” totesin ja valmistauduin poistumaan. Nainen selvitti, että pääsimme Essin kanssa jatkoon.

Vein kartanlukijan jalasta Kuomat – niissä olisi pitoa. Lainasin vielä hupparin, jonka helmat tungin housuihini. Olimme valmiita. Erittäin hyvät koirat seisoivat rivissä omistajineen. Tuomari käveli kohti ja kätteli minua. Se oli sitten siinä. Jäi näyttämättä, kuinka hyvä pito on Kuoma-kengissä.

Kolea talo

Kirjastosta mukaani tarttui Charles Dickensin Kolea talo. Teos julkaistiin suomeksi vasta neljä vuotta sitten. Kersti Juva on onnistunut käännöstyössään. Dickensiläiseen maailmaan uppoutuminen oli helppoa, kiinnostavat henkilöt ja taitava kerronta pitivät siitä huolen. Kirjasta löytyi myös poliittista ja yhteiskunnallista satiiria, mikä teki siitä entistä mielenkiintoisemman.

Kolea talo luo mielikuvan kolkosta asumuksesta viileine asukkeineen. Kuvitelmat eivät kuitenkaan aina vastaa todellisuutta. Kirjan nimi saa minut pohtimaan ihmisiä, jotka tekevät kodin. Tai ihmisiä, jotka elävät rakennuksissa. Ei auta, vaikka palatsi olisi loistelias, jos sen sisällä asuu kylmiä ja onnettomia ihmisiä. Onnellisten ihmisten asunto huokuu lämpöä ja kutsuu luokseen. Jokainen asukas jättää majapaikkaansa jäljen, seinät imevät sisäänsä monta tarinaa.

Suruliputus

Vuoden ensimmäinen päivä alkoi suruliputuksella. Kun kansa valmistautui ampumaan raketteja uuden vuoden aattona, Espoossa mies ampui kuusi ihmistä – myös itsensä. Vuosi päättyi ja elämät. Saman aamun Helsingin Sanomissa oli artikkeli väkivallasta. Suomi on saavuttanut neljännen sijan Euroopan onnettomuus- ja väkivaltatilastoissa. Tuhansia ihmisiä kuolee maassamme tapaturmiin. Jokainen tragedia jättää jälkensä ympäristöön ja läheisiin: surua, pelkoa ja lisää mielenterveysongelmia. Mielenterveyspalveluissa säästäminen on lyhytnäköistä. Ratkaisuja pohdittaessa voi miettiä kumpi tulee kalliimmaksi yhteiskunnalle sairaan pään korjaaminen vai sen menettäminen?

Elossa!

Vastasin puhelimeen aamu-unisella äänellä ja ystäväni huokaisi luurin toisessa päässä: “Olet hengissä!”

Kun minä illalla kahlasin hangessa koirien kanssa ja nautin lumikinoksista, lähettyvillä kaltaisemme perhe matkasi autolla. Automatka päättyi keski-ikäisen äidin ja vuonna -92 syntyneen pojan kuolemaan. Ajamme usein samaa väylää, jolla onnettomuus tapahtui. Tie on paikoin mutkainen ja reitillä on todella vaarallinen mäki – silti nopeusrajoitus on 80 km.

Nurmijärvellä autojen määrä on lisääntynyt kymmenessä vuodessa lähes 50:llä prosentilla. Iso osa teistä on läpikulkureittejä halki Nurmijärven jonnekin muualle (Helsinkiin, Hyvinkäälle, Tuusulaan, Järvenpäähän…). Nämä tiet ovat Tiehallinnon teitä, toisin sanoen valtion ylläpitämiä väyliä. Tiehallinnolla on listallaan suuri määrä parannuskohteita, mutta ei tarpeeksi rahaa. Rahaa oli luvattu lisää, mutta lupaukset peruttu – taantuman vuoksi.

Aion sytyttää illalla kynttilän – menehtyneelle äidille ja lapselleen. On tulossa kaunein joulu vuosiin – siis myös lumisin. Höllentäkää kaasujalkaa ja ajakaa varovasti. Joulurauhaa.

« Edellinen sivuSeuraava sivu »