Herätkää

Nuorimmaisemme sairastui vatsatautiin. Yö ja päivä ovat sekoittuneet oksennukseksi ja jätösten siivoamiseksi. Tänään, hoidettuani normaalit aamuaskareet, väsähdin hetkeksi lapsen vierelle ja ummistin silmäni. Heräsin koirien haukkuun – joku kolkutti ovella. Hiukset pörhössä laahauduin katsomaan. Kuistilla seisoi kaksi kaunista naista, joista nuorempi kysyi: “Tuntuuko sinusta joskus siltä, että elämämme olisi ennalta määrättyä?” Unisin silmin tuijotin naista ja mutisin: “Jaa-a, mitähän tuohon osaisi vastata.” Sain Herätkää-lehden käteeni. Kyllähän minä heräsin.

Pullotin simaa (tämä on toinen erä, ensimmäisen satsin tein hyvissä ajoin vapuksi, mutta se on jo melkein juotu muutamaa piilottamaani pulloa lukuunottamatta) ja mietin sievän naisen esittämää kysymystä. Kaivoin esille naisen jättämät lehtiset: “Omat ratkaisumme, asenteemme ja tekomme vaikuttavat suuresti siihen, millainen tulevaisuudestamme muodostuu.”

Pohdin loukkuun jääneitä ihmisiä Sri Lankan pakolaisleirillä. Olisivatko he voineet välttää joutumasta saarroksiin taistelevien Tamilitiikerien ja hallituksen armeijan väliin? Jos yli satatuhatta siviiliä on päässyt pakenemaan alueelta, miksi viitisenkymmentätuhatta ihmistä on jäänyt paikoilleen? Ehkä joukossa on sairaita, ehkä heillä ei ole paikkaa minne mennä. Mikä on heidän tulevaisuutensa?