Eeva Heilala

Olen kerta toisensa jälkeen lainannut Eeva Heilalan runoutta kirjastosta. Hyvän kirjan voi lukea uudestaan tuon tuostakin, keskinkertaisen kerran, ja kehnoa kirjaa ei saa luettua.
Sama pätee elokuviin. Tosin elämäntilanteet ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat ja joskus hylätty kirjakin kohtaa lukijansa.Tällainen kirjahamsteri kuin minä harmittelee, jollei omasta hyllystä löydy sitä tärkeää ja merkityksellistä teosta. Olen kulkenut kirpputoreja ja selannut huutonettiä, mutta Eeva Heilalan runous on pysynyt ulottumattomissani. Kunnes viime viikolla löysin ja onnistuin huutamaan itselleni runoilijan kokoelman Kirje maalta. Kirjailija tulee sivuilta luokseni, hän on kuin isoäitini, mummi jota ikävöin.

“Tänään lähtivät viimeiset lehmät.
Minna, melkein valmis vasikka mahassa,
pääsi kylän euronavettaan
toiset talutettiin teurasautoon.
En tarvinnut nenäliinaa.

Navettatakin poltin karjakeittiön pesässä
saappaat pesin, niillä voi mennä marjaan
jos karhuilta uskaltaa.

Ostin huulipunan
kun sipaisen väriä saan paremman kohtelun.
Kohta alan saada eläkettä
1033 markkaa kuukaudessa ja kansaneläke päälle
onneksi en ole krantturuokainen
eikä kahvikaan enää maistu.

Tuttu lääkäri sanoi, kun valitin matalapainetta:
kyllä sinä kestät
kun sinulla on tuota mielikuvitusta.

Luulen että alan kerätä polttopuita kauniiksi kasoiksi
sehän on tilataidetta.
Voisin minä tietysti jotain pakolaismummoa
tai hylättyä lasta hoitaa
mutta ei niitä tallaiselle koulujakäymättömälle anneta.”

-Eeva Heilala

3 kommenttia

  1. Marysol on Maaliskuu 17th, 2009

    Kaunis ja realistinen runo! Milloin Eeva Heilala eli?

  2. Miira on Maaliskuu 18th, 2009

    Eeva Heilala on syntynyt 13.12.1934 Pohjois-Pohjanmaalla, jossa asuu ja kirjoittaa edelleen. Runoilija sai vuonna 1976 J.H.Erkon palkinnon esikoiskirjastaan Hyvä on maa.
    Uusin kirja Tässä iässä on julkaistu tänä vuonna, sitä en ole vielä lukenut. Pitää etsiä se käsiini:-)

  3. Miira on Huhtikuu 17th, 2009

    Pakko heittää tähän vielä yksi runo Heilalalta, kun huomasin, että joku muukin on innostunut taiteilijasta; löysin kirjaston uutuushyllyltä teoksen Tässä iässä.

    “Eivät kaikki vanhukset
    tanssiinkutsua odota,
    eivät tuttavia kyläilylle.
    Vain rauhallista yöunta
    ja enkeleiden vierailuja.”

    -Eeva Heilala