Tähdenlento

Ajan pimeää pikkutietä, kun eteeni putoaa tähti. Olen niin hämmästynyt, että unohdan toivoa.
Muistot heittävät minut kolme vuosikymmentä taaksepäin.

On yö – en saa unta. Pikkusisko nukkuu.
Katselen ulos kerrostalon ikkunasta mustaa maailmaa.
Taivaalla välähtää – tähdenlento!
Suljen silmäni ja toivon: tulisipa isä takaisin kotiin.

Olin silloin alle kymmenen, vanhempani olivat hiljattain eronneet
ja me äidin ja pikkusiskon kanssa muuttaneet uuteen kotiin.
Vasta vanhempana ymmärsin, että joskus käy niin, että
kahden ihmisen yhdessä eläminen on mahdotonta.
Ja että joskus pelkkä toive on tärkeämpi kuin sen toteutuminen.
Surullisina hetkinä voi unelmoida toiveen täyttymisestä.

Ajan pimeää pikkutietä.
Harmittelen mielessäni, etten ehtinyt toivoa tällä kertaa.
Taika on siinä, että pitää olla tarpeeksi nopea haaveessaan.
Mitä olisin toivonut –
maailmanrauhaa, terveyttä, sydämen viisautta ihmisille.
Tahtomisen sijaan lähetän tähdenlennon perään kiitoksen.
Päivä oli hyvä.